Uusi rahoituslinjaus ja valintakriteerit vuodelle 2024

Kantrin johtokunta päätti 12.12.2023 kokouksessaan lisätä rahoituslinjauksiin seuraavan:

Kaupunki- tai taajama-alueelle sijoittuvia tai sosiaali- ja terveysalan kehittämis- ja käynnistystukia rahoitetaan pääosin vain poikkeuksellisista syistä.

Lisäksi päätettiin päivittää valintakriteerejä vuoden 2024 alusta siten, että maaseututyypin vaikutus -kriteerin vaihteluväli muutettiin 0-5 pisteeseen aikaisemmasta 0-3 pisteestä.

Molemmilla muutoksilla pyritään parantamaan Kantrin Leader-rahoituksen kohdistumista paremmin aidoille maaseutualueille ja siten parantamaan Monien mahdollisuuksien seutu 2023-2027 -strategian toteutumista.

Kartassa harmaalla värillä kuvattuna ulompi kaupunkialue, joka on taajama-aluetta. Tarkemmin osoitehaulla sijainnin voi tarkistaa karttasovelluksesta (osoitehaku vasemmassa yläkulmassa).

Lisätietoja Kantrin toimistolta!

Jätä hakemuksesi 30.11. mennessä

Kantrin johtokunta käsittelee hankehakemuksia viimeistä kertaa tänä vuonna joulukuun puolivälissä, tiistaina 12.12.2023. Silloin käsitellään hakemukset, jotka ovat Hyrrässä tarvittavilla tiedoilla ja liitteillä varustettuna viimeistään torstaina 30.11.2023.

Olethan yhteydessä meihin ennen hakemuksen jättämistä ja varaat myös vastausaikaa mahdollisesti pyytämiimme täydennyksiin hakemustasi koskien.

Älä siis jätä hommaa liian viimetinkaan – Ota rohkeasti yhteyttä.

Haku on jatkuva, mutta hakemuksia käsitellään valintajaksoittain. Vuoden 2024 ensimmäinen valintajakso päättyy 12.1. ja määräaikaan mennessä käsittelyvalmiiksi saadut hakemukset käsitellään johtokunnan kokouksessa tiistaina 30.1.

Toimistolla avoimet ovet 8.12. klo 10-15. Poikkea kysymään Leader-rahoituksesta tai kertomaan hankeideastasi!

Kantrin toimiston väki toivottaa kaikki Leader-rahoituksesta kiinnostuneet tervetulleiksi toimistolle perjantaina 8.12.2023 klo 10-15 – Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Avointen ovien päivänä luvassa myös glögitarjoilu!

Toimistomme löydät Pirkkalasta Keisarinviitan yritysalueelta (viitoitus Pirkkalan ABCn liikenneympyrästä) läntisen kehätien varrelta, osoitteesta Keasarinviitta 22 huoneisto 8, 33960 Pirkkala.

Rahoitusta nuorten projekteille – hae 30.11. mennessä

Vuoden viimeinen Nuoriso-Leaderin hakujakso on käynnissä ja nyt jos koskaan kannattaa olla hyvien ideoiden kanssa liikkeellä, sillä rahoitusta on tänä vuonna jäljellä vielä muutamalle projektille!

Nuoriso-Leader kannustaa suunnittelemaan ja toteuttamaan nuorten omia projekteja tarjoamalla niihin rahoitusta!

Projekti voi olla esimerkiksi:

  • oman tapahtuman järjestäminen
  • osallistuminen tapahtumaan     
  • yhteisten harrastusvälineiden hankinta 
  • nuoren yrittäjän toimintaan liittyvä investointi (4H-yrittäjä)

tai jokin muu projekti, jonka nuoret itse suunnittelevat, toteuttavat ja raportoivat. 

Vaihtoehtoisesti projekti voi kohdistua pakolaisiin tai turvapaikanhakijoihin ilman ikärajaa

Tuen suuruus on 100 – 1.000 euroa/projekti (tuki on 80 % kokonaiskustannuksista).

Tukea voi hakea em. yhdistys, muu yhteisö tai ryhmä, jossa on vähintään kolme korkeintaan 25-vuotiasta henkilöä. Nuorisoyritykset (kuten 4H-yritys) voivat hakea tukea yrityksen perustamiseen tai sen kehittämiseen liittyviin investointeihin kuten laitteisiin. Nuori yrittäjä voi hakea tukea myös yksin tai kaksin. Yritys voi olla perustettu esimerkiksi kesätyötä varten. 

Uudet hakijat ovat ensisijaisia.

Lue lisää ja hae

Rahoituksen kova kysyntä jatkuu Kantrissa

Kantrin johtokunta käsitteli kokouksessaan keskiviikkona 25.10. Lempäälä-talolla rahoituskauden 2023-2027 toisen valintajakso aikana jätetyt tukihakemukset, joita saatiin käsittelyyn kaikkiaan 22. Rahoituksen kysyntä jatkui siis edelleen huikealla tasolla. Yritystukihakemuksia näistä oli 16 ja kiinnostus uusia yritystukimuotoja kohtaan oli ensimmäisen valintajakson lailla suuri. Haettu tuen määrä oli yhteensä 164.997,95 euroa.

Hanke- ja yritystukien haku on jatkuva. Kantrin seuraava hakemusten valintajakso päättyy torstaina 30.11.2023. Hakemus tulee olla jätettynä Hyrrään ja olla tarpeen mukaan myös täydennetty käsittelyyn vaadittavilla tiedoilla, jotta voidaan käsitellä kokouksessa 12.12.2023. Huomioithan Hyrrän huoltokatkon 10.-14.11.2023, tällöin hakemusten aloittaminen tai keskeneräisten hakemustan muokkaaminen ei ole mahdollista

Myös vuoden viimeinen Nuoriso-Leaderin hakujakso päättyy 30.11. Rahoitusta riittää vielä muutamalle projektille!

Olethan hyvissä ajoin yhteydessä hankeideasi ja hakemuksesi kanssa Kantrin toimistoon, jotta hakemuksesi sisältää kaikki sen käsittelemiseksi tarvittavat liitteet ja tiedot 30.11. mennessä. Johtokunta käsittelee vain määräaikaan mennessä valmiit hakemukset. Osoitteesta info@kantriry.fi tavoitat kerralla koko toimiston väen.

Mikäli suunnittelet hakemuksen jättämistä alkuvuonna 2024, vuoden ensimmäinen valintajakso päättyy 12.1.2024. Kaikkiaan vuonna 2024 valintajaksoja on kahdeksan.

Kantri kurvaa Ylöjärvelle 23.11.

🚗 Kantrin porukka kurvailee kuntiin tämän syksyn ja alkuvuoden 2024 aikana. 23.11.2023 meidät tapaa Ylöjärvellä!

Kantrin toimiston väki viettää etäpäivää Ylöjärven Kaupungintalolla (os.Kuruntie 14).

Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Löydät meidät kokoushuone Ahvenistosta klo 10–15. Voit poiketa ilman ajanvarausta tai olla yhteydessä info@kantriry.fi ja sopia ajan etukäteen!

Illansuussa Kantrin tiimin löytää Ylöjärven Yrittäjien iltatilaisuudesta klo 17.00 alkaen. (Järjestämme myöhemmin erillisen, kaikille avoimen, hanke- ja yritystukien rahoitusinfon. Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.)

Tule kuulemaan uuden rahoituskauden ajankohtaisista asioista ja uusista tukimuodoista. Voisiko Leader-rahoituksen avulla ideoista ja unelmista tulla totta?

Lämpimästi tervetuloa!

Kantri kurvaa Nokialle 22.11.

🚗 Kantrin porukka kurvailee kuntiin tämän syksyn ja alkuvuoden 2024 aikana. 22.11.2023 meidät tapaa Nokialla!

Kantrin toimiston väki viettää etäpäivää Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virralla
(os. Härkitie 6,Käyntiosoite Välikadun puolelta tullessa: Välikatu 11.)

Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Löydät meidät kokoushuone Kalossista klo 10–15. Voit poiketa ilman ajanvarausta tai olla yhteydessä info@kantriry.fi ja sopia ajan etukäteen!

Illansuussa kannattaa kaikkien Nokian yhdistysten edustajien ja pienyrittäjien suunnata Nokian Kerholalle, jossa kerromme kaikille yhteisesti Leader-hanke- ja yritystuista. Kantrin puheenvuoro on klo 17:50-18.40.

Tule kuulemaan uuden rahoituskauden ajankohtaisista asioista ja uusista tukimuodoista. Voisiko Leader-rahoituksen avulla ideoista ja unelmista tulla totta?

Lämpimästi tervetuloa!

Maaseudun yritystukien päätöksenteko on käynnistynyt Pirkanmaalla

Pirkanmaan ELY-keskus aloittaa muiden ELY-keskusten tapaan päätöksenteon tänä vuonna haetuista maaseudun yritystuista. Rahoitusta hakeneet yrittäjät saavat päätöksiä sitä mukaa kuin hakemuksia ehditään ELY-keskuksessa käsitellä.

– Kun hakemus tulee meille käsiteltäväksi, varmistamme vielä, että jokainen kohde sopii rahoitettavaksi EU:n maaseuturahoituksesta. Hyvin usein pyydämme tässä vaiheessa vielä lisätietoja hakijoilta ja olemme heihin yhteydessä, kertoo yritysasiantuntija Saija Selin Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Maksua ei voi hakea välittömästi, kun on saanut päätöksen, vaan se on mahdollista vasta myöhemmin.

Maaseudun yritystukien haku rahoituskaudelle 2023–27 alkoi kesäkuussa ja hakemuksia on saatu paljon sekä Pirkanmaan ELY-keskukseen että paikallisiin Leader-ryhmiin. Lokakuun loppuun mennessä yritystukien hakemuksia on Pirkanmaalla pantu vireille yhteensä 120 kappaletta ja haettu tukisumma on 5,2 miljoonaa euroa. Rahoitusta on haettu laajasti eri toimialoille teollisuudesta matkailuun.

EU:n maaseuturahoitusta voi hakea joko ELY-keskuksesta tai oman alueen Leader-ryhmästä, riippuen yrityksen koosta tai toiminnan luonteesta.

– On hienoa ja vähän yllättävääkin, että taloustaantumasta huolimatta rahoituksen kysyntä on pysynyt hyvänä ja tämän rahoituskauden uudet tukimuodot, kuten uusien yritysten käynnistystuet, on omaksuttu nopeasti, kertoo toiminnanjohtaja Petri Rinne Leader Joutsenten Reitistä.

Koko maassa yritystukihakemuksia on tähän mennessä pantu vireille 1 113 kappaletta ja niillä on haettu tukea yhteensä 39 miljoonaa euroa. Rahoitusta on haettu pääasiassa investointeihin.

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienet yritykset. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin. Uusina kohteina tukea myönnetään osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistämiseen ja maataloustoiminnan kokeiluihin.

Lisätietoja :

Pirkanmaan ELY-keskus

Yritysasiantuntija Petri Tallila
puh. 0295 036 105

Yritysasiantuntija Saija Selin
puh. 0295 036 073

Maaseudun kehittämisen asiantuntija Suvi Mattila
puh. 0295 036 024

Leader Kantri

Toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti
puh. 040 707 1470

Kantri kurvaa Orivedelle 14.11.

🚗 Kantrin porukka kurvailee kuntiin tämän syksyn ja alkuvuoden 2024 aikana. Ensimmäinen pysäkkimme on Orivedellä 14.11.2023!

Kantrin toimiston väki viettää etäpäivää Oriveden kaupungintalolla (os. keskustie 23) tiistaina 14.11. Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Löydät meidät kokoushuone 2:sta klo 10–15. Voit poiketa ilman ajanvarausta tai olla yhteydessä info@kantriry.fi ja sopia ajan etukäteen!

Illansuussa kaupungintalolle kannattaa suunnata kaikkien Oriveden yhdistysten edustajien ja pienyrittäjien, sillä järjestämme kaikille avoimen Leader-rahoitusinfon hanke- ja yritystuista valtuustosalissa klo 17.30–19.00.

Tule kuulemaan uuden rahoituskauden ajankohtaisista asioista ja uusista tukimuodoista. Voisiko Leader-rahoituksen avulla ideoista ja unelmista tulla totta?

Kahvitarjoilu klo 17.15. Lämpimästi tervetuloa!

Myöhemmin marraskuussa kurvailemme etäpäivää viettämään Nokialle 22.11. ja Ylöjärvelle 23.11. Molempina iltoina tiedossa myös kaikille kiinnostuneille Leader-rahoitusinfot. Päivien aikataulusta lisää pikapuoliin.

Kantrissa aloittanut uusi paikalliskehittäjä

Kantrin avoin paikalliskehittäjän paikka kiinnosti – kesän aikana hakemuksia saapui kaikkiaan 27, joista seitsemän hakijaa pyydettin elokuun alussa haastatteluun. Oli hienoa huomata, että työ maaseudun kehittämisen parissa kiinnosti laajasti eri ammattialojen ihmisiä, joilla oli hyvin monipuolista osaamista.

Kantrin uutena paikalliskehittäjänä 2.10. alkaen aloitti tamperelainen Salia Binaud, jolla on laajaa kokemusta mm. matkailuhankkeiden toteuttamisesta. Ennen hankkeiden parissa toimimista ja matkailun kehittämistä, Salia on opiskellut ja työskennellyt mm. Ranskassa, Espanjassa ja Lapissa. Kansainvälisyys, kestävä kehitys ja kotimaan matkailun kehittäminen maaseudulla ja kylissä ovat hänelle lähellä sydäntä.