Vuoden 2026 rahoitus jaettu, ensi vuoden rahoja vielä vähän jäljellä

Kantrin johtokunta kokousti tiistaina 9.6.2026 Nokian Sarkolassa Vahalanden kulttuuritalolla. Vuoden 2026 rahoitusta riitti vielä muutamalle pienelle hankkeelle ja tämän jälkeen kokouksessa siirryttiin puoltamaan rahoitusta vuoden 2027 varoista.

Käsiteltävänä oli kaikkiaan 35 hakemusta, joista 12 yleishyödyllisiä hanketukia ja 23 yritystukia. Haettu tuen määrä hakemuksilla oli yhteensä 290.978,34 €.

Hanketukia puollettiin kaikkiaan yhdeksälle hankkeelle, yhteensä 135.689,52 € ja yritystukia 10, yhteensä 32.400,82 €. Puolettu rahoitus oli yhteensä 168.090 €.

Seuraava johtokunnan kokous on 1.9.2026 ja kaikki siellä puollettavat hankkeet saavat päätöksen vasta vuoden 2027 puolella, mihin on syytä varautua jo hakemusta jättäessä. Vuoden 2027 rahoitusta on jäljellä noin 290.000 €. Alustavan tiedon mukaan Kantri on saamassa vuodelle 2027 lisärahoitusta kaikkiaan noin 100.000 €.

On hyvin mahdollista, että kaikki Kantrin vielä jaettavissa oleva rahoitus tullaan puoltamaan syyskuun kokouksessa, joten hankeidean kanssa ei kannata odotella yhtään pidempään, vaan hoitaa kesän aikana hakemus Hyrrään (viimeistään 27.7.2026) ja huolehtia kaikki vaadittavat liitteet kuntoon.

  • Luvanvaraisissa hankkeissa on hyvä huomioida, ettei hakemuksia voida puoltaa ilman lupatarveen selvitystä ja tarvittavia lupia. Luvanvaraisten hankkeiden osalta aikataulu rahoituksen saamiseksi on haastava.

Rahoitusta jaettiin myös Nuoriso-Leaderin kautta

Kokouksessa käsiteltiin myös seitsemän Nuoriso-Leader -hakemusta, joista rahoitusta puollettiin neljälle projektille yhteensä 1 128 €. Nuoriso-Leaderissä rahaa on loppuvuodelle jaossa vielä noin 4 900 €.

Vuosikokous valitsi vuoden 2025 hankkeet

Kantri ry:n vuosikokous pidettiin Nokian Taidetalolla maanantaina 11.5.2026 klo 18 alkaen. Kokouksen puheenjohtajana toimi Nokian uusi kaupunginjohtaja Pauliina Pikka. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, mukaan lukien uuden johtokunnan valinta.

Kantri ry:n johtokunta vuodelle 2026:

Puheenjohtajana jatkaa Eeva Erenius Ylöjärveltä.

Jäsen                                                          Varajäsen 

Julkisen tahon edustajat:      

Irene Suhonen, Orivesi                             Hanna Willner, Lempäälä   

Senni Jalonen, Kangasala                    Inkeri Remsu, Ylöjärvi            

Kati Tuokkola, Pirkkala                   Mikko Latvala, Vesilahti 

Monna Salmi, Tampere                          Kari Virtanen, Nokia                              

Yhdistysten, yritysten edustajat: 

Puheenjohtaja                            Sonja Niemenmaa, Ylöjärvi 

Jonna Kolkka, Vesilahti                            Janette Hiltunen, Orivesi 

Hannes Tuohiniitty, Tampere                   Paula Huhtanen, Nokia  

Riina Markkola, Pirkkala                           Heikki Konsala, Lempäälä

Yksittäisten maaseudun asukkaiden edustajat: 

Heikki Puttonen, Ylöjärvi                           Lauri Puranen, Nokia 

Elina Kivi, Lempäälä                                  Juuliska Jokinen, Kangasala 

Kaisa Vanhala, Nokia                                 Noora Karumaa, Tampere  

Mimmi Virtanen, Tampere                       Juha Tanila, Pirkkala 

Kaikkiaan johtokunnassa aloittaa viisi uutta jäsentä, kun kolmella jäsenellä tuli täydet kuusi toimivuotta täyteen ja lisäksi tehtiin pari muuta henkilövaihdosta. Erityisen suuret kiitokset täysistä vuosista ja valtavasta panoksesta paikalliseen kehittämiseen johtokuntataipaleensa päättäneille Tiina Rinne-Järvensivulle Nokialta, Jukka Järviselle Tampereelta ja Timo Haapaniemelle Vesilahdelta.

Vuosikokouksessa valittiin perinteiden mukaisesti myös Vuoden hanke- ja yritystuki Kantrin johtokunnan vuonna 2025 puoltamien ja virallisen tukipäätöksen saaneiden hankkeiden joukosta.

Vuoden yleishyödyllinen hanke 2025 on Lempäälän Nurmen Kyläyhdistyksen toteuttama ”Perinnebiotoopin ylläpito kedolla”-hanke. Hankkeessa ennallistettiin vanha ketoalue laidunnuksen keinoin perinnebiotoopin palauttamiseksi alueelle. Kantrin strategian Vihreä seutu-painopistettä toteuttava pienhanke on hyvä esimerkki, kuinka pienellä tuella on voi olla ympäristölle suuri vaikutus. Hankkeessa paitsi hoidettiin kylällä tärkeää elinympäristöä, laiduntamaan tulleet lampaat myös ihastuttivat laajasti yhteisöä. Hanke toteutettiin laadukkaasti hakemuksesta maksatukseen saakka.

Vuoden yritystuki 2025 on Narvan Maatilamajoituksen investointihanke ”Puilla lämmitettävä hirsisauna”sekä ”Kehittämistuki kotisivujen parantamiseen ja verkkokaupan perustamiseen” Vesilahden Narvasta. Helenan kanat ja kammarit-nimellä tunnettu, pitkän historian omaava tila lähti Leader-rahoituksella kehittämään toimintaansa monipuolisesti vastaamaan nykypäivän asiakkaiden vaatimuksia.

Lisäksi vuosikokouksessa vahvistettiin vuoden 2025 Nuoriso-Leaderin 250 euron kannustuspalkinnon saaja. Kannustuspalkinto suuntaa Lempäälään nuorelle 4H-yrittäjä Aatos Forssille, joka kehitti ansiokkaasti CakeForss-yritystään suuntaamalla Nuoriso-Leader-tuen turvin koulutusmatkalle Viroon, maan parhaan leipurin Merleten yksityisopetukseen Tarttoon.

Onnittelut palkituille hankkeille! 

Pauliina Pikka ( sai kiitokseksi kokouksen puheenjohtajuudesta Kantrin viirin työhuonetta koristamaan.

Huhtikuun kokouksessa uusia rahoituspuoltoja

Kantrin johtokunta kokousti 21.4. Kangasalla Majaalahden upeasti remontoidulla kylätalolla, jonne Kantri on rahoittanut viime vuonna pienhankkeilla muun muassa piha-aluiden harrastusmahdollisuuksien ja käytettävyyden parantamista sekä kokoustekniikkaa. Uusi tekniikka pääsi kantrilaisten testiin ja toimi hyvin!

Käsiteltävänä oli kaikkiaan 26 hanke- ja yritystukihakemusta, joilla haettiin tukea 292 000 euroa – enemmän kuin tälle vuodelle varattua rahoitusta oli enää jäljellä.

Kaikkiaan rahoitusta puollettiin kokouksessa 164 873 euroa; kuudelle yleishyödylliselle hankkeelle (111.394 €) ja 12 yritystuelle (53.478 €).

Kaikkiaan rahoituskaudelle 2023-2027 varattua rahoitusta on jäljellä vielä vajaa 500 000 € ja vuoden 2026 rahaa selvästi alle 50 000 €. Kesäkuun kokouksessa enää vain osalle hakemuksista rahoitusta voidaan myöntää tälle vuodelle varatusta rahoituksesta ja osa joutuu odottamaan rahoituspäätöstä vuoden 2027 alkupuolelle.

Nuoriso-Leaderin puolella rahoitettiin viisi projektia (3.416 €). Tälle vuodelle varattua rahoitusta on jäljellä vielä 6.267 €. Nuoriso-Leaderin kova kysyntä jatkuu siis tänäkin vuonna. Seuraavan kerran hakemuksia käsitellään kesäkuun kokouksessa.

Seuraava valintajakso päättyy 18.5.2026. Jotta hakemus voidaan käsitellä kesäkuun kokouksessa, siinä tulee olla kaikki vaaditut liitteet, esimerkiksi selvitys tarvittavista luvista ja vaadittavat luvat myönnettynä, yksityiskohtainen kustannusarvio (ja mahdolliset kilpailutukset) sekä selvitys hankkeen oma- ja välirahoituksen järjestämisestä.

Rahoituksen kova kysyntä jatkuu, jaettavat rahat loppumassa

Kantrin johtokunta kokousti keskiviikkona 11.3. teamsissa ennätyspitkän esityslistan äärellä. Käsiteltävänä oli kaikkiaan 44 hanke- ja yritystukihakemusta (haettu tuki 305 700 €) sekä yhdeksän Nuoriso-Leader-hakemusta.

Rahoitusta puollettiin kaikkiaan seitsemälle yleishyödylliselle kehittämis- ja investointihankkeelle (yht. 46 982 €), joiden lisäksi kaksi hakemusta jäi odottamaan lisätietoja huhtikuun kokoukseen mennessä.

Yritystukihakemuksia oli käsittelyssä kaikkiaan 32, joista puollettiin 21 (yht. 101 959 €), hylättiin yhdeksän ja kahden käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Nuoriso-Leaderin puolella rahoitusta myönnettiin kahdeksalle projektille, yhteensä 6 652 €.

Maaliskuun kokouksen jälkeen jaettavaa rahoitusta on jäljellä 690 000 €, josta vuodelle 2026 varattua rahoituskehystä on enää noin 250 000 €. Tämän vuoden aikana tullaan puoltamaan kaikki jäljellä oleva rahoitus, mutta ensi vuoden rahoista puollettavat hakemukset eivät saa virallista tukipäätöstä ennen ensi vuotta – tämä on hyvä ottaa huomioon.

Rahoitus tulee loppumaan todennäköisesti heti kesän jälkeen. Pientä helpotusta tilanteeseen voi tarjota ns. lisäkehys, jota Kantri monien muiden Leader-ryhmien ohella on hakenut. Lisärahoituksen tilanne selviää kesän aikana.

Rahoituksen kovasta kysynnästä johtuen on todella tärkeää, että Hyrrä-järjestelmässä jätettävät hakemukset sisältävät kaikki käsittelyyn vaadittavat tiedot. Vain huolella tehdyt ja riittävillä tiedoilla varustetut hankkeet etenevät johtokunnan käsittelyyn. Varmista ennen hakemuksen jättämistä, että hankkeen

  • luvantarve on selvitetty ja vaadittavat luvat on myönnetty
  • omarahoitus ja välirahoitus on järjestetty
  • kustannusarvio on laadittu ja hintataso selvitetty (yli 3000 € hankinnat kilpailutettu).

Hankesuunnitelmien kanssa kannattaa nyt edetä ripeästi – ensimmäinen steppi on ottaa yhteyttä Kantriin!

Johtokunta paketoi kokouksessaan vuoden 2025

Vuoden viimeiseen Kantrin johtokunnan kokoukseen kokoonnuttiin Raudanmaan Kylätalolle keskiviikkona 10.12.2025. Kahvila Mäyrän kautta järjestyi maukas jouluruoka, joka perinteisesti kruunaa joulun alla johtokunnan työntäyteisen vuoden. Kuulimme myös Raudanmaan kyläkoordinaattorin, tuttavallisemmin ”kyläemännän”, Riina Mäkelän esittelyn Kantrin rahoittaman Yhteisöällisyyden vahvistaminen ja yhteistyön koordinointi Raudanmaalla-hankkeen kuulumisia. Suurkiitokset Raudanmaalle tunnelmallisesta kokouspaikasta ja tarjoiluista!

Kokouksessa käsiteltävänä oli kaikkiaan 16 hanke- ja yritystukihakemusta, joilla haettiin tukea kaikkiaan241.296,37 €. Rahoitusta puollettiin kaikkiaan viidelle yleishyödylliselle hankkeelle, yhteensä 128.625,71 €. Lisäksi korotettiin Kantrin oman Varaudutaan yhdessä-aggregaattien ja kyläradioiden yhteishankintaan varattua summaa 8480,50 €, jotta kaikki määräaikaan mennessä saapuneet tilaussopimukset saatiin mukaan yhteistilaukseen.

Rahoitusta puollettiin jo kokonaisuudessaan vuoden 2026 varoista ja rahoituskauden kahdelle viimeiselle vuodelle siirryttäessä jaettavana on enää 780.000 €.

Vuoden viimeiset Nuoriso-Leader -projektit saivat myös rahoitusta. Vuodelle 2025 varatut rahat käytettiin viimeistä senttiä myöten ja viimeisessä kokouksessa rahoitusta saatiin vielä jaettua neljälle projektille.

Johtokunta kokoustaa seuraavan kerran 3.2.2026 ja käsittelee 12.1.2026 mennessä Hyrrä-järjestelmässä vireille tulleita ja käsittelykuntoon täydennettyjä hakemuksia (Huom: yritystukien rajoitukset voimassa vielä tällä valintajaksolla). Hakemusta helmikuun kokoukseen valmistelevien kannattaa huomioida Hyrrän huoltokatko 1.1.-7.1.2026. Huollon aikana Ely-keskusten jäädessä historiaan, järjestelmä siirtyy uusien Elinvoimakeskusten aikakauteen.

Yritysten kehittämis- ja käynnistystukia on mahdollista hakea jälleen 13.1.2026 alkaen ja niitä käsitellään maaliskuun kokouksessa.

Aggregaattien ja kyläradioiden yhteishankinta päättyy 1.12.2025

Mielenkiinto Varaudutaan yhdessä- yhteishankintaa kohtaan on ylittänyt odotukset – sekä syyskuun kokouksessa hankintaa varten päätetyn budjetin.

Otamme vielä maanantaihin 1.12.2025 saakka vastaan sitovia ilmoituksia/tilauslomakkeita, minkä jälkeen valmistelemme uuden korotetun budjetin Kantrin johtokunnan päätettäväksi 10.12. kokouksessa. Tämän jälkeen pääsemme tekemään varsinaiset tilaukset.

Jos siis yhteisönne on lähdössä yhteishankintaan mukaan, nyt on viimehetket olla yhteydessä Kantrin toimiston väkeen. Lähetä viesti osoitteeseen info@kantriry.fi ja toimitamme tilauslomakkeet täytettäväksi.

Lokakuun kokouksessa puoltoja ja uusia linjauksia

Kantrin johtokunta kokousti jälleen tiistaina 21.10.2025. Käsiteltävänä oli kaikkiaan neljä yleishyödyllistä hankehakemusta ja kolme yritystukea sekä kaksi Nuoriso-Leader -hakemusta.

Hanketuista puollon sai kaksi hakemusta (133.176,11 €), yksi jätettiin pöydälle ja yksi hylättiin. Yrityistuista puollettiin yksi (5.656 €) ja hylättiin kaksi. Kokouksen puoltojen myötä kaikki vuodelle 2025 varattu rahoitus on nyt sidottu hanke- ja yritystukiin ja johtokunta siirtyi puoltamaan vuodelle 2026 varattua rahoitusta. Kaikkiaan rahoitusta on jäljellä enää noin 950.000 euroa.

Molemmat Nuoriso-Leader -projektit saivat rahoituksen. Vuodelle 2025 varattua rahoitusta on vielä pari tonnia jäljellä, joten hyvän idean kanssa kannattaa ehdottomasti suunnata hakulomakkeen täyttöön.

Johtokunta linjasi kokouksessa myös jatkoa yritystukien rahoituslinjauksille, turvaamaan Kantrin strategian toteutumista jaettavan rahoituksen käydessä vähiin.

Aiemmat linjaukset ovat voimassa 12.1.2026 saakka. 13.1.2026 alkaen linjaukset ovat:

  • Kaupunki- tai taajama-alueelle sijoittuvia kehittämis- ja
    käynnistystukia
    rahoitetaan vain kriisi- ja häiriövarautumiseen, kansainvälistymiseen/vientiin, kiertotalouteen, vihreään siirtymään tai lasten ja nuorten osallisuuteen liittyen. (Vakiintuneen yritystoiminnan kehittämistuki 3 000 €, Tuki osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistämiseen 5 000 €, Tuki päätoimisen yritystoiminnan käynnistämiseen 7 500 €)
  • Kantri ei vuonna 2026 puolla seuraavia yritystukia:
    • Tuki yritystoiminnan suunnitteluun (1 000 €)
    • Tuki kehittämistoimenpiteen valmisteluun (2 000 €)
    • Tuki uuden yritystoiminnan kokeiluun (2 500 €)

Syyskuun kokouksen satoa

Kantrin johtokunta kokousti syyskuun kokouksen Pirkkalassa, Pirkkalankylän kyläyhdistyksen vieraana Reipissä maanantaina 22.9.2025.

Kokouksessa oli käsiteltävänä kaikkiaan 14 hanke- ja yritystukihakemusta, joilla haettu tuki oli 82.322 euroa. Kokouksessa puollettiin rahoitusta neljälle yleishyödylliselle hankkeelle, joista kolme oli pienhankkeita ja neljäs Kantrin hallinnoima Varaudutaan yhdessä-hanke, jossa hankitaan aggregaatteja ja kyläradioita yhteishankintana. Yleishyödyllisiin hankkeisiin puollettiin kaikkiaan 37.692 euroa. Yritystukia puollettiin kaikkiaan kolme (yht. 8.000 €) ja hylättiin kuusi.

Kokouksen jälkeen vuodelle 2025 varattu rahoituskehys 880.000 euroa on käytännössä puollettu kokonaan ja tämän vuoden kahdessa viimeisessä kokouksessa siirrytään puoltamaan vuoden 2026 myöntövaltuutta. Kaikkiaan rahoituskauden 2023-2027 potista on jäljellä enää hiukan alle miljoona euroa (n. 29 %), joten hyvien hankeideoiden kanssa kannattaa lähikuukausien aikana olla yhteydessä Kantrin väkeen.

Kokouksessa vahvistettiin myös valintajaksot vuodelle 2026.

Nuoriso-Leaderin puolella rahoitettiin tällä kertaa vain yksi projekti. Myös Nuoriso-Leaderille tällä vuodelle varattu rahoitus alkaa loppumaan – pari isompaa tai muutama pienempi projekti olisi vielä mahdollista rahoittaa, joten jos loppuvuodelle olisi hyviä ideoita vailla rahoitusta, kannattaa olla nopea.

Reipin pihapiiriin on kunnostettu Kantrin myöntämän pienhankkeen tuella grillikatos, jota pääsimme katsastamaan kokoustamisen lomassa.

Varaudutaan yhdessä – Aggregaatteja ja kyläradioita yhteishankintana!

Sähkökatkoihin varautuminen on osa laajempaa varautumista erilaisiin poikkeusoloihin. Muun muassa sään ääri-ilmiöt synnyttävät poikkeusoloja, ja luonnonvoimista johtuvien sähkökatkojen ennustetaan yleistyvän tulevaisuudessa – etenkin taajama-asutuksen ulkopuolella. Sähkökatkojen aikana varavirtalähde ja tiedonsaannin turvaaminen pelastaa monelta harmilta.

Kantrin alueen kylissä on vahva tarve varautumiseen ja olemme päättäneet vastata tarpeeseen valmistelemalla aggregaattien ja kyläradioiden hankinnan yhteisostoa – Kantri siis hoitaa kilpailutukset, tilaukset ja hankkeen hallinnoinnin.

Aggregaattien osalta valittavana on suurempi kylätalon tai muun varautumiskeskukseksi varusteltavan tilan yhteyteen sijoitettava aggregaatti että pienempi, siirreltävä aggregaatti, jolla voidaan tarjota apua sähkökatkosta kärsivälle kiinteistölle. Kyläradiopaketin osalta on valittu ratkaisu, jonka osaksi soveltuu jo olemassa olevat metsästyskäyttöön tarkoitetut radiopuhelimet.

Tutustu yhteishankinnan aggregaatteihin ja kyläradioon

Tukitaso varautumiseen liittyvillä investoinneilla on 70 %.

Yhteishankintaan voivat osallistua kaikki Kantrin kahdeksan kunnan rahoituskelpoiselle alueelle sijoittuvat yleishyödylliset yhdistystoimijat, joilla kylien ja yhteisöjen varautumisasiat ovat osa toimintaa (kyläyhdistykset, nuorisoseurat, metsästysseurat…).

Jos aggregaattien ja/tai kyläradioiden hankinta on ollut pinnalla yhteisissä keskusteluissa, voi kiinnostuksensa yhteishankintaan ilmaista sähköpostitse info@kantriry.fi-osoitteeseen.

PÄIVITYS: Kantrin johtokunta on päättänyt kokouksessaan 22.9.2025 toteuttaa Varaudutaan yhdessä-hankkeen 30 000 euron kokonaisbudjetilla (josta tuen osuus 70 %).

PÄIVITYS 2: Yle Areenassa Kyläradioista:
https://yle.fi/a/3-12482215
ja
https://yle.fi/a/74-20140548

Syyskauden ensimmäiset puollot 20.8. kokouksessa

Kesän pitkän valintajakson hakemusmäärää käsiteltiin Kantrin johtokunnan syyskauden ensimmäisessä kokouksessa keskiviikkona 20.8.2025. Johtokunta kokousti Lempäälän Kuljussa Suuntiman hyvinvointistudiolla, jonka rakentamista Kantri rahoitti edellisellä rahoituskaudella. Kokouksen alkuun Suuntiman yrittäjä Anne kertoi studion rakennusvaiheista ja tilan nykyisestä monipuolisesta käytöstä.

Kokouksessa oli käsiteltävänä kaikkiaan 44 hankehakemusta, joista puollettiin kaikkiaan 15 yritystukea (yht. 115 811,43 euroa) ja hylättiin niin ikään 15 yritystukihakemusta. Lisäksi puolettiin neljä yleishyödystä pienhankehakemusta (yht. 19 799,99 euroa), yksi pienhakemus peruttiin kokouksen alla ja hylättäväksi päätyi kaksi tukimuodoltaan väärää hanketukihakemusta. Loppujen hakemusten käsittely päätettiin siirtää syyskuun kokoukseen. Kaikkiaan rahoitusta puollettiin hanke-ja yritystukiin 125 611,42 euroa. Vuodelle 2025 varattua rahoituskehystä on jäljellä enää noin 60 000 euroa.

Lisäksi myönnettiin rahoitusta kahdelle Nuoriso-Leader -projektille (yht. 2 000 euroa). Myös Nuoriso-Leaderiin tälle vuodelle varattu 20 000 euron potti on pian loppumassa, joten jos idea pyörii mielessä, kannattaa hakemus täyttää syyskuun kokouksen käsittelyyn.

Tämän vuoden lopuilla valintajaksoilla 28.7.2025-12.1.2026 välisenä aikana on voimassa rajoitus, jonka myötä uusia vireille tulleita yritysten kehittämis- ja käynnistystukia ei käsitellä ko. ajanjaksolla lainkaan, vaan Hyrrä-järjestelmään jätetyt hakemukset hylätään automaattisesti. Muiden tukimuotojen käsittely jatkuu normaalisti myös loppuvuoden 2025 aikana.