Lempäälän metsän siimekseen on nousemassa havaintoasema, joka tuo tähtitaivaan lähemmäs kuin koskaan. Olympos ry:n vuosikymmeniä elänyt unelma toteutuu Leader-tuen, yksityisen rahoituksen ja talkoovoimien avulla. Hanke on osoitus siitä, miten yhteinen intohimo ja sitkeys voivat rakentaa jotakin ainutlaatuista – paikan, jossa avaruuden ihmeet avautuvat sekä harrastajille että suurelle yleisölle.
Kaikki alkoi kaukoputkesta
Olympos ry on vuonna 1994 perustettu tähtiharrastusyhdistys, jonka intohimona on avata maailmankaikkeuden saloja ja tarjota harrastajille mahdollisuuksia, joita yksin olisi vaikea saavuttaa, kertoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Riku Henriksson. Yhdistyksessä on 54 jäsentä ympäri Suomea – pääosin Pirkanmaalta, mutta mukana on myös jäseniä kauempaa, jopa yksi ilmastotutkija Huippuvuorilta. Jäsenistö koostuu pääosin harrastajista, mutta joukossa on myös muutamia ammattilaisia.
Yhdistyksen tarina sai alkunsa jo ennen virallista perustamista, kun 1990-luvun alussa suomalainen tietokoneiden myyjä ja tähtiharrastaja onnistui hankkimaan Tarton yliopistolta suuren neuvostoliittolaisen kaukoputken vaihtokauppana tietokoneeseen. Hän halusi putken ympärille rakennettavan tähtitornin, ja Olympos ry sai näin ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa oman havaintokeskuksen. Vuonna 1993 yhdistys hankki Lempäälästä tontin, ja seuraavana vuonna nousi ensimmäinen tähtitorni. Suunnitelmat olivat kunnianhimoiset – kyseessä oli aikanaan Suomen suurin harrastajien rakennuttama havaintokeskus.
-Matkaan mahtui kuitenkin haasteita, Henriksson kertoo. Kaukoputken tekniikka osoittautui hankalaksi ja putkea ei saatukaan sisään tähtitorniin. Projekti pysähtyi vuoteen 2003 asti, jolloin valmistui huoltorakennuksen runko, mutta kun varkaat veivät alueelta työkalut ja kaiken muun irtaimiston, talkooporukan into hiipui. Projekti jäi vuosiksi odottamaan uutta nostetta.
Uusi alku
Vuonna 2024 yhdistys sai uuden mahdollisuuden, kun tähtiharrastaja Ozzi Järvinen muutti Pirkanmaalle ja liittyi toimintaan. Hän toi mukanaan projektinjohtamisen osaamista ja uutta energiaa. Järvisen johdolla alettiin selvittää rahoituskanavia ja yhdistys haki Leader Kantrilta yleishyödyllistä investointitukea, jota myönnettiin noin 70 000 euroa.
Leader-tuen ansiosta rakennustyöt lähtivät kunnolla liikkeelle. Syksyn 2024 ja syksyn 2025 välisenä aikana hankkeessa on viimeistelty huoltorakennuksen sähköt, paneloitu seinät, tehty wc ja keittiönurkkaus, ja rakennus on nyt lähes kalustusta vaille valmis. Huoltorakennus tulee palvelemaan harrastajia lämpimänä tukikohtana mahdollistaen myös yöpymisen. Hankerahoituksella rakennetaan myös betoninen havaintotasanne, jonne harrastajat voivat tuoda omat kaukoputkensa.
Projekti on osoittautunut poikkeuksellisen innostavaksi. Talkoot ovat keränneet jopa parikymmentä osallistujaa kerrallaan, ja vuoden aikana on järjestetty lähes 20 talkoopäivää, Henriksson kertoo tyytyväisenä. Ensin raivattiin metsittynyt tontti, jonka 20-vuotias männikkö peitti näkymän taivaalle kokonaan. Sittemmin on tehty maanrakennusta, sähköjärjestelyjä ja monenlaista rakennustyötä – usein myös talkoolaisten omia koneita ja kalustoa hyödyntäen.



Havaintoasema avautuu yleisölle
Olympos ry:n havaintoasema tarjoaa jäsenille mahdollisuuden käyttää laitteistoja, joihin muuten ei olisi pääsyä. Yhdistyksen tavoitteena on jakaa tähtiharrastuksen iloa myös yleisölle järjestämällä tähtinäytöksiä ja muita tapahtumia. Paikka kiinnostaa ihmisiä jo nyt – vierailijoita käy alueella jatkuvasti, vaikka se sijaitsee metsän keskellä. Varapuheenjohtaja kertookin vartiointijärjestelmän kilahtavan puhelimessa säännöllisesti, kun joku harhailee alueella.
Leader-tuen vaikutus on ollut ratkaiseva. Vaikka Pirkanmaan ELY-keskus hiukan pienensi alkuperäistä tukisummaa, sen avulla hanke saatiin liikkeelle. Yhdistys on myös onnistunut saamaan kiitettävästi yksityistä rahoitusta, ja muita tukihakemuksia eri säätiöille on vireillä. Ilman Leader-tukea projekti olisi todennäköisesti jäänyt jälleen odottamaan parempia aikoja.

Tulevaisuudessa havaintoasema kasvaa vaiheittain. Ensin valmistuu huoltorakennus ja havaintotasanne, sitten pienempiä tähtitorneja – yksi jo lahjoituksena saatu, toinen sponsorin tuella. Iso tähtitorni, johon yhdistyksen hallussa oleva Suomen kolmanneksi suurin kaukoputki, lopulta sijoitetaan, on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2028 mennessä.
Hankkeen etenemistä seurataan mielenkiinnolla niin Lempäälässä kuin laajemmin harrastajapiireissä. Olympos ry:n projekti on esimerkki siitä, miten yhteinen intohimo, sitkeys ja talkoohenki voivat toteuttaa jotain ainutlaatuista – ja tuoda maailmankaikkeuden ihmeet kaikkien ulottuville. Ensimmäistä, kaikille avointa, tähtinäytöstä suunnitellaan jo syyskuulle ja Henriksson uumoilee sen vetävän paljon väkeä paikalle!
Lue lisää hanketarinoita täältä.
