Muutaman tonnin täsmätarpeisiin tukea – Pienhankkeiden haku on avautunut

Tarvittaisiinko lähileikkipuistoon uusia telineitä tai porukallesi urheiluvälineitä? Toisiko kesätapahtuma piristystä kylällesi? Tällaisiin muutaman tuhannen euron kokoisiin pienhankkeisiin voi nyt hakea tukea Kantrista.

– Hienoa, että meillä on nyt käytössä hakijalle helppo väline paikallisista tarpeista kumpuavan pienimuotoisen toiminnan tukemiseen. Pienhanketta voisi hyödyntää esimerkiksi sydäniskureiden ja ilmalämpöpumppujen hankkimiseen kylätaloille, ideoi Leader Kantrin toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti.

– Leader-ryhmän työntekijät auttavat hakijoita löytämään oikean tukimuodon, joten kannattaa aina olla yhteydessä, kun ideoita tai tarpeita viriää.

Tukea korkeintaan 8000 euron kustannuksiin

Pienhankkeen tukea voi käyttää pieniin hankintoihin, kuten välineiden ja laitteiden ostamiseen. Tuella voi myös kunnostaa yhteisiä tiloja tai tehdä pieniä remontteja. Tuki soveltuu myös kesätapahtuman tai muun tilaisuuden kulujen kattamiseen tai sillä voidaan palkata nuori kesätöihin. Lisäksi tuella voidaan ostaa asiantuntija-apua, jota tarvitaan erilaisten selvitysten tai kehittämissuunnitelmien tekemiseen.

Pienhankkeen kokonaiskustannukset voivat olla enintään 8000 euroa. Pienin myönnettävä tuen määrä on 1000 euroa. Pienhankkeissa on voimassa Kantrin rahoituslinjausten mukaiset tukiprosentit:

-Yleishyödyllinen kehittäminen 80 % (korotettu tukitaso 90 % vesistöjen hoito, luonnon monimuotoisuus ja varautuminen)

-Yleishyödyllinen investointi 50 % (korotettu tukitaso 70 % vesistöjen hoito, luonnon monimuotoisuus ja varautuminen).

Hakemus tehdään Hyrrä-asiointipalvelussa

Tukea voivat hakea maaseudulla toimivat yhdistykset, seurat, järjestöt ja muut julkis- tai yksityisoikeudelliset yhteisöt. Kunta ei voi saada tukea.

Hakemus täytetään sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa. Lisätietoa tuen hakemisesta saat Kantrin työntekijöiltä.

Tuki maksetaan jälkikäteen eli kustannukset pitää maksaa ensin itse. Kun tuki haetaan maksuun, on osoitettava, että sillä on saatu aikaan se lopputulos, johon tuki on myönnetty. Kuitteja tai muita tositteita ei maksua haettaessa tarvitse esittää.

Lue lisää Ruokaviraston sivuilta

Miksi niin usein muistutamme olemaan meihin yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa?

Uuden rahoituskauden alettua, erityisesti pienet setelimuotoiset yritystuet ovat kiinnostaneet paljon, mikä on hieno juttu!

Nämä yritystukien summat vaihtelevat 1000 ja 7500 euron välillä. On ymmärrettävää, että pienten muutaman tonnin summien takia, yrittäjäkään ei paljoa aikaansa halua käyttää hakemuksen tekoon, mutta useimmiten ohjeiden lukemiseenkaan ei käytetä paljoa aikaa, jolloin hakemuksille ilmestyy kustannuksia, jotka eivät ole tukikelpoisia tai haetaan väärää tukimuotoa. Pahimmassa tapauksessa haetaan tukea Kantrin alueen ulkopuolelta, jolloin hakemus hylätään automaattisesti. Tällöin yrittäjä on käyttänyt aivan turhaan aikaansa hakemuksen tekoon ja Kantrin työntekijät, sekä johtokunta, joutuvat silti käsittelemään hakemuksen ja lähettämään sen ELY-keskukseen, jossa hakemus joudutaan vielä virallisesti hylkäämään. Aika monta käsiparia käsittelemään tukikelvotonta hakemusta!

Etenkin yrittäjille ja muille hanketoteuttajille, jotka eivät ole aiemmin Leader, tai muita, rahoituksia hakeneet, on ymmärrettävää, että tukimuodot ja sopivat kustannukset menevät sekaisin hankesanaston viidakossa. On kehittämistukea, käynnistystukea, investointitukea jne – ja jokaiseen tukimuotoon hiukan erilaisia hyväksyttäviä kustannuksia.

Joskus hakijalta menee jo alkuvaiheessa hakemus pieleen, kun haetaan vahingossa omalla henkilötunnuksella, kun olisi pitänyt hakea y-tunnuksella. Joskus ilmoittaudutaan yleishyödylliseksi hakijaksi, vaikka oltaisiin yrittäjiä. Kaikki tämä on aivan luonnollista ja toki korjattavissa- tosin, Hyrräsäkään eivät kaikki korjaukset mene aivan helposti vaan joskus on aloitettava uusi hakemus.

Jos kantrilaisiin siis on yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa JA ennen hakemuksen jättämistä, katsomme yhdessä tarvittavat muokattavat kohdat läpi. Näin isoja täydennyksiä ei tule hakemuksen jättämisen jälkeen, ja kaikkien aikaa säästyy!

Meille voi soittaa, laittaa sähköpostia, tai pyytää tapaamista teamsillä tai kasvotusten. Tulemme myös mieluusti hanketoteuttajien luokse!

Nopeiten tavoitat koko tiimin osoitteesta info@kantriry.fi tai soittamalla jollekin meistä.

Tule tapaamaan kantrilaisia keväällä 2024

Kantrin toimiston porukkaan voi törmätä kunnissa maalis-huhtikuussa 2024 seuraavasti:

5.3. Nokia, Uusien yrittäjien tapaaminen. Leader-yritystukien esittely.

9.4. Kangasala, Kantri Kurvaa kuntiin – Sahalahti, Vilpeilän Kylätalo (Pakkalantie 337, Sahalahti)

Klo 12-16 Kantrin jengi viettää etäpäivää Vilpeilän kylätalolla. Tule kertomaan meille omasta hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista – poiketa voi ilman ajanvarausta!

Klo 17.30-19.00 Kaikille Leader-rahoituksesta kiinnostuneille avoin rahoitusinfo hanke- ja yritystuista sekä Älykkäät kylät-hankkeista Vilpeilän Kylätalolla. Kahvitarjoilu klo 17.15.

10.4. Lempäälä, Ideakeskus Avoimet ovet yrittäjille klo 15-18. Tule tapaamaan meitä ajanvarauksella tai ilman, ja kertomaan omasta hankeideastasi tai kysymään neuvoa.

Klo 18-19 Kaikille Leader-rahoituksesta kiinnostuneille avoin rahoitusinfo hanke- ja yritystuista, kahvitarjoilu.

18.4. Pirkkala, Järjestöyhteistyön ilta. Yleishyödyllisten hanketukien esittely.

22.4. Pirkkala, Avoimet ovet Kantrin toimistolla klo 10-14. (Keisarinviiitta 22, Pirkkala)

Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Samalla voit hörpätä lähestyvän vapun kunniaksi munkkikahvit kanssamme!

Sydäniskureilla turvaa kyliin?

Kantria on lähestytty monilta tahoilta sydäniskurin eli defibrillaattorin hankinnan vuoksi. Sydäniskuri tuo turvaa kylille, ja varautumista on alettu pohtimaan esimerkiksi läheltä piti-tilanteiden myötä. Olemmekin päättäneet selvittää yhteisoston mahdollisuutta Leader-hankkeena.

Vielä emme tiedä mitä iskuri kustantaisi tai mikä olisi kylän oma rahoitusosuus hankinnassa, mutta alustavasti hintataso kaappeineen ja koulutuksineen liikkuu muutamassa tuhannessa, josta tuen osuus vähintään puolet. Hintaan tietysti vaikuttaa kuinka suuresta hankinnasta voi olla kysymys.

Jos aihe kiinnostaa ja uskoisit laitteelle löytyvän tarvetta ja käyttökelpoisen paikan kylältänne, ota yhteyttä Kantriin paikalliskehittäjä Salia Binaudiin, salia.binaud(at)kantriry.fi, +358 40 861 0470

Hanketukien päätöksenteko käynnistyy

ELY-keskukset aloittavat päätöksenteon viime ja tänä vuonna haetuista maaseudun hanketuista. Päätöksiä voidaan nyt tehdä investoinneissa, muiden hanketukien päätöksenteko avautuu myöhemmin. Päätöksiä tehdään myös niiden hankkeiden osalta, joita on haettu paikallisen kehittämisen Leader-ryhmien kautta. Hankerahoitusta hakeneet saavat päätöksiä sitä mukaa kuin ELY-keskukset ehtivät niitä tehdä. Uuden EU-rahoituskauden mukaiset hankkeet avautuivat haettaviksi viime kesäkuussa. 

Uuden EU-rahoituskauden mukaisia hanketukia on tähän mennessä haettu noin tuhat kappaletta. Rahoitusta on haettu erityisesti maaseudun palveluiden ja toimintaympäristön kehittämiseen sekä erilaisiin investointeihin. 

Maksua ei voi hakea välittömästi, kun on saanut päätöksen, vaan maksujen hakeminen avautuu Hyrrä-asiointipalvelussa myöhemmin tänä vuonna. Ensimmäisenä tulee mahdolliseksi ennakkomaksujen haku. Varsinaisten hanketukien maksuhakemusten tekeminen alkaa sen jälkeen, kun yritystukien maksut ovat käynnistyneet. Ruokavirasto tiedottaa, kun maksujen haku alkaa ja aikataulu tarkentuu. Myös muutoshakemusten tekeminen on mahdollista vasta myöhemmin tänä keväänä. 

EU:n maaseuturahastosta myönnettäviä hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten yhdistykset, järjestöt, oppilaitokset ja kunnat. Rahoitusta on tarjolla esimerkiksi koulutukseen ja tiedonvälitykseen, laajakaista- ja vesihuoltoinvestointeihin, yleishyödyllisiin ympäristöinvestointeihin, kylien kehittämiseen, elinkeinojen kehittämiseen, maatilojen yhteistyön vahvistamiseen sekä innovaatiohankkeisiin. Erityisesti huomiota kiinnitetään osaamisen, innovaatioiden ja digitalisaation kehittämiseen sekä ympäristö- ja ilmastoasioihin. Hanketukia rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta ja kansallisista varoista. 

Jätä hakemus 16.2. mennessä

Kantrin johtokunta käsittelee hankehakemuksia seuraavan kerran maaliskuussa. Jos suunnitelmissa on saada hakemuksesi silloin käsittelyyn, on hakemuksen oltava Hyrrässä tarvittavilla tiedoilla ja liitteillä varustettuna viimeistään 16.2.2024.

Olethan ajoissa yhteydessä meihin ennen hakemuksen jättämistä ja varaat myös vastausaikaa mahdollisesti pyytämiimme täydennyksiin hakemustasi koskien.

Ei siis kannata jättää hommaa liian viimetinkaan! Ole yhteydessä???????? – Vielä on hyvin aikaa valmistella hakemus seuraavaan kokoukseen.

Sähköinen haku on jatkuva ja hakemuksia käsitellään valintajaksoittain. Kevään seuraava hakujakso on 17.2.-31.3.2024 ja sen aikana jätetyt hakemukset käsitellään huhtikuussa.

Tule tapaamaan Kantrilaisia helmi-maaliskuussa 2024

Kantrin toimiston väki on tavattavissa seuraavasti keväällä 2024:

14.2. klo 12-15, Avoimet ovet Pirkkalan toimistolla, Keisarinviitta 22.

Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Samalla voit hörpätä ystävänpäiväkahvit kanssamme!

20.2. klo 12-15, Kangasala, Tulevaisuuden rekrytori, Kangasalan lukio, Finnentie 42

Esittelyssä erityisesti Nuorisoleader!

21.2. klo 17-19, Ylöjärven kumppanuusfoorumi, Kauraslammen koulun auditorio, Kuusistontie 1, Ylöjärvi.

Tervetuloa kuulemaan mm. yleishyödyllisten toimijoiden rahoituksista.

22.2. Vesilahti ja Lempäälä

  • Vesilahden kirjastolla etätoimisto klo 10-13. Tule kertomaan meille omasta hankeideastasi tai kysymään neuvoa!
  • Lempäälän Kirjastolla hankintamessujen ständillä klo 12-16
  • Vesilahden kirjastolla avoin infotilaisuus klo 17-19 kaikille kantrin rahoituksista kiinnostuneille!

Hae Nuoriso-Leaderia 29.2. mennessä!

Nuoriso-Leaderin sähköinen haku on jatkuva ja saapuneita hakemuksia käsitellään neljästi vuodessa. Vuoden 2024 ensimmäinen hakujakso päättyy helmikuun lopussa, joten nyt on hyvä hetki alkaa muotoilla ideaa hakemukseksi!

Nuoriso-Leader-rahoitus on tarkoitettu korkeintaan 25-vuotiaille nuorille. Tukea myönnetään projekteille, jossa nuorten ja/tai lasten rooli on aktiivinen.

Projekti voi olla esimerkiksi:

  • oman tapahtuman järjestäminen
  • osallistuminen tapahtumaan     
  • yhteisten harrastusvälineiden hankinta 
  • nuoren yrittäjän toimintaan liittyvä investointi (4h-yrittäjä)

Projekti tulee toteuttaa tai sen hyötyjien tulee asua Kantrin toiminta-alueella Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi (ml. kaupunkien keskusta-alueet).

Nuorten omien projektien ohella rahaa voi hakea myös pakolaisille ja turvapaikanhakijoille toteutettavaan toimintaan ilman ikärajaa. Lue lisää Nuoriso-Leaderista Kantrin sivuilta.

Toimistolla avoimet ovet keskiviikkona 14.2. klo 12-15

Kantrin toimiston väki toivottaa kaikki Leader-rahoituksesta kiinnostuneet tervetulleiksi toimistolle keskiviikkona 14.2.2024 klo 12-15.

Tule tapaamaan meitä, kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Samalla voit hörpätä ystävänpäiväkahvit kanssamme!

Toimistomme löydät Pirkkalasta Keisarinviitan yritysalueelta (viitoitus Pirkkalan ABCn liikenneympyrästä) läntisen kehätien varrelta, osoitteesta Keasarinviitta 22 huoneisto 8, 33960 Pirkkala.

Kantri kurvaa Terälahdelle Teiskoon 24.1.

? Kantrin porukka jatkaa kuntiin kurvailua myös kevättalvella 2024!

Keskiviikkona 24.1. meidät tapaa Teiskossa, kun Kantrin toimiston väki viettää etäpäivää Terälahden Vanhalla Pankkitalolla (os.Terälahdentie 1095).

Tule tapaamaan meitä klo 12-16 välillä ja kertomaan hankeideastasi tai kysymään hanke- ja yritystuista! Voit poiketa ilman ajanvarausta tai olla yhteydessä info@kantriry.fi ja sopia ajan etukäteen!

Illansuussa Kantrin tiimin löytää Teisko Tuotteen kahvilasta, osoitteessa Terälahdentie 1089, klo 17.00–19.00. Paikalla kahvitarjoilu!

Tule kuulemaan uuden rahoituskauden ajankohtaisista asioista ja uusista tukimuodoista. Voisiko Leader-rahoituksen avulla ideoista ja unelmista tulla totta?

Lämpimästi tervetuloa!