Kantrin johtokunta kokousti Orivedellä Siitaman Nuorisoseuran Jukolassa maanantaina 14.4. Ennen kokousta kuultiin Nuorisoseuran historiasta ja sen perustamisesta vuonna 1902 toimintansa aloittaneen kyläkirjaston tueksi, ja kuinka ympyrä sulkeutuu nykyhetkessä Jukolaan perustetun Lukutuvan myötä, kun kirjalainaus on palannut taloon.


Kantrin rahoittaman Lukutuvan kulttuuritoiminnan kehittämishankkeen myötä Lukutupaan saapuu tämän vuoden aikana kirjailijavierailijoita ja samalla Jukolaan saadaan uudenlaista tapahtumatoimintaa.
Lukutupa tarjoaa hienot puitteet kirjallisuudesta kiinnostuneille. Valikoimaa löytyy lastenkirjoista englanninkielisiin teoksiin.
Kokouksessa oli käsiteltävänä kaikkiaan 29 hakemusta, joilla haettu tuen määrä oli yhteensä 344.809,52 euroa. Hakemuksista kuusi oli yleishyödyllisiä hankehakemuksia (242.294,52 €) ja 23 yritystukia (102.515 €).
Kaikkiaan rahoitusta puollettiin 312.897,52 euroa. Vuoden 2025 rahoituskehyksestä on kokouksen jälkeen jäljellä enää 292.840 euroa.
Puollon sai kaikkiaan kuusi hanketukea (242.294,52 €) ja 18 yritystukea (70.603 €). Kaksi yritystukihakemusta jätettiin pöydälle ja kolme hylättiin.
Lisäksi käsiteltiin kahdeksan Nuoriso-Leader -hakemusta, joilla haettiin rahoitusta yhteensä 6.091 euroa. Hakemuksista 7 sai rahoituksen ja yksi jäi odottamaan lisätietoja.