Älykäs kylä Kuhmalahti – Yhteisön voimin kohti kestävää tulevaisuutta


Teksti: Maria Toorikka


Kuhmalahden paikalliset toimijat ja asukkaat ovat aktiivisesti lähteneet visioimaan alueen tulevaisuutta Älykäs kylä Kuhmalahti -esiselvityshankkeessa. Älykäs Kylä Kuhmalahti -hanketta toteutetaan Business Kangasala Oy:n ja Kuhmalahden yrittäjät ry:n yhteistyönä. Hankkeen tavoitteena on ideoida ja valmistella varsinaista kehittämishanketta Kuhmalahden alueella ja tunnistaa hankkeelle sopivat toimijat ja yhteistyökumppanit. Kantri ry puolsi esiselvityshankkeelle valmistelurahaa syksyllä 2023.

Hanke käyntiin kyselyillä ja haastatteluilla

Hankkeen vetäjä Maria Toorikka on syventynyt Kuhmalahden alueen mahdollisuuksiin ja haasteisiin paikallisilta saatujen näkemysten perusteella. Kuhmalahden kehittämiskyselyyn kertyi 94 vastausta ja syvällisempiä, kehittämisteemaisia yksilö- ja ryhmähaastatteluja pidettiin 20 kappaletta. Alueen valtteina nähtiin muun muassa luonto ja vesistöt, uusi kyläkoulu ja päiväkoti sekä yritteliäisyys ja talkoohenki. Kuhmalahti on tapahtumarikas alue, jossa on erilaisia kulttuuripalveluita, kesäkahviloita ja harrastusryhmiä. Näitä tuotetaan pääasiassa talkoovoimin. Talkoohenki ja yritteliäisyys on Kuhmalahdella vahvaa, silti työtaakkaa tuppaa kasaantumaan yksittäisille tekijöille ja monet yhteisöt kaipaavat uusia jäseniä aktiivisesti mukaan toimintaansa.

Yksi merkittävä oivallus oli, että Kuhmalahden alueella on paljon aktiivisia yhteisöjä, mutta ne toimivat toisistaan erillään. Yhteisöjen väliset viestintäkanavat puuttuvat, mikä estää yhteistyön syntymistä ja hankaloittaa alueen palveluiden tunnettuutta. Esimerkiksi tapahtumia järjestetään samaan aikaan niin, että ne syövät toisiltaan sekä tekijöitä että yleisöä. Toisaalta esimerkiksi kulttuurikohteiden yhteismarkkinointi voisi tuottaa alueelle lisää yleisöä ja palveluille käyttäjiä. Näihin haasteisiin tullaan tarttumaan kehittämishankkeen suunnittelussa aktiivisesti – paikallisilla on tahtoa luoda verkostoja, jotka tuovat palvelut esiin ja mahdollistavat toisiaan.

Kuhmalahtelaisten aktiivisuus näkyi myös kyläillassa, jonne saapui yli 50 osallistujaa kuulemaan kehittämiskyselyn ja haastatteluiden tuloksia sekä jatkamaan ideointia näiden tulosten pohjalta. Tuloksissa tunnistettiin kahdeksan kehittämisteemaa, joista kyläillassa äänestettiin tärkeimmiksi matkailu, kulttuuri ja luonto, uusasukashankinta sekä kohtaamispaikkojen kehittäminen. Näiden teemojen ympärille ideoitiin myös toimenpiteitä, joita hyödynnetään hankesuunnittelussa. Matkailun, kulttuurin ja luonnon kehittämisessä haastetta on erityisesti palveluiden tunnettuudessa. Kuhmalahdella on paljon hienoja kohteita ja tapahtumia, mutta alueen ja palveluiden tuntemattomuus haastaa näiden käyttöä.

Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara Kuhmalahden kyläillassa.
Kuva Paola Carus.

Ympärivuotisia palveluita ja tilojen yhteiskäyttöä

Kuhmalahdella on jo nyt potentiaalia kesäkyläksi ja kausiasukkaat osallistuvatkin aktiivisesti alueen toimintoihin. On kuitenkin tunnistettava alueen ympärivuotisuus; yritykset tarvitsevat työntekijöitä ja asiakkaita sekä palvelut käyttäjiä ympärivuotisesti. Myös uusi kyläkoulu ja päiväkoti tarvitsevat lapsia tulevaisuudessakin.  Uusasukashankintaan liittyen esimerkiksi tyhjien asuntojen ja tonttien kartoitus ja markkinointi voisi olla yksi toimenpide kehittämishankkeessa. Kyläillassa nostettiin esiin, että myös jo alueella asuvat tarvitsevat palveluja ja monipuolisia vapaa-ajan toimintoja ympärivuotisesti. Tämä lisää asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta ja kannustaa myös opiskelemaan lähteneitä nuoria palaamaan alueelle opintojen päätyttyä.

Kohtaamispaikkojen kehittäminen nousi myös yhdeksi kehittämisteemaksi. Erilaisten tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksien kartoittamisella voitaisiin löytää tyhjeneville tiloille tuottavaa käyttöä. Kohtaamispaikan ei aina tarvitse olla kylätalo, vaan kohtaamispaikka voi olla myös liiketila, jossa toimijat myyvät tuotteitaan ja palveluitaan. Toimitilojen kartoituksella on siis sekä sosiaalinen että taloudellinen ulottuvuus. Tyhjillä toimitiloilla on vaikutusta alueen houkuttelevuuteen ja esteettisyyteen. Kuhmalahden läpi kulkee myös melko vilkas liikenteinen seututie, jolta voisi houkutella matkaajia pysähtymään muutenkin kuin polttoainejakelun tai auton lataamisen vuoksi.

Kyläillan lopuksi päätettiin perustaa työryhmä alueen eri toimijoista kehittämishankkeen suunnittelua sekä mahdollista toteuttamista varten. Työryhmän tavoitteena on valjastaa paikalliset toimijat hankkeen asiantuntijoiksi ja kehittäjiksi Leader-toimintaperiaatteen mukaisesti. Työryhmä toimii yhdessä Toorikan kanssa, ja heidän on tarkoitus edustaa monipuolisesti alueen moninaisia yhteisöjä. Kyläilta tuotti positiivisen kuvan Kuhmalahden potentiaalista Älykäs kylä -kehittämishankkeen toteuttamiseen, jolla tavoitellaan taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpää yhteisöä.

Maria Toorikka ja Pirhan kylätoriohjaaja Elina Sihto Kuhmalahden kyläillassa. Kuva: Paola Carus

Valmisteutuhankkeen tavoitteena selvittää jatkoa

Kehittämishankkeen aihiot ovat vielä laajat ja toimenpiteet vasta ajatuksia, eikä kaikkia ideoita voida toteuttaa hankkeessa itsessään. Toisaalta hankkeen kautta voidaan kehittää verkostoja, joiden kautta voidaan toteuttaa taas hankkeen ulkopuolisia toimenpiteitä ja tapahtumia. Myös kyläilta tuotti tällaisia verkostoja, sillä paikalla olleet toimitiloja etsivät löysivät itselleen sopivan tilan. Esiselvityshanke on jo itsessään tuottanut ja vahvistanut verkostoja, lisännyt tietoisuutta ja paikallisten osallisuutta.

 – “On ollut hienoa tavata innovatiivisia ja aktiivisia toimijoita Kuhmalahden alueella. Uskon, että työryhmään löytyy hyvä porukka ja saamme yhteistyössä kehitettyä Kuhmalahden aluetta. Jo pelkkä viestintäkanava yhteisöjen ja muiden aktiivisten toimijoiden välillä on askel eteenpäin,” Maria Toorikka iloitsee.

Lue lisää Älykäs Kylä-hankkeista täältä.