Leader Kantrin johtokunnan puollot sekä virallisen rahoituspäätöksen saaneet hankkeet rahoituskaudella 2023-2027.
Rahoituspäätöksen saaneet yleishyödylliset hankkeet
Rahoituspäätöksen saaneet yritystuet
Puolletut hankkeet
Puolletut hankkeet -listauksessa on Kantrin johtokunnan puoltamat hankkeet, jotka odottavat Pirkanmaan Ely-keskuksen virallista rahoituspäätöstä.
Vuosi 2025
21.10.2025 kokouksessa puolletut
Kuru-Seura, Hautausmaiden muistomerkit tutuiksi
Hautausmaiden muistomerkit on kotiseutuyhdistys Kuru-seura ry:n kehittämishanke, jonka tuloksena Kurun hautausmailla olevien tiettyjen hautamuistomerkkien, rakennusten ja rakennelmien yhteyteen asennetaan kiinteät QR-koodit, jotka linkittyvät älypuhelimella Kurun Muisti -kotiseutuarkiston kyseisestä kohteesta kertovaan äänitiedostoon ja/tai kuviin ja muihin tiedostoihin. Hanke toteutetaan yhteistyössä Ylöjärven seurakunnan kanssa siten, että kaikki esiteltävät kohteet samoin kuin QR-koodien asennukset ja niiden kautta esiteltävä sisältö hyväksytetään etukäteen seurakunnan hallinnossa. Tavoitteena on lisätä jälkipolvien kiinnostusta ja tietoutta koskien oman kotiseudun entisiä aikoja, tapahtumia ja ihmisiä. Hankkeen tuloksena tallentuu kaikkien kiinnostuneiden käyttöön historia- ja muistitietoa, joka aikojen saatossa on vaarassa kadota. Tieto on lisäksi helposti saatavissa 24/7, ja hyödynsaajina ovat kaikki entisen Kurun kunnan alueen paikallishistoriasta kiinnostuneet tahot. Kohderyhmiä voivat olla esimerkiksi koululaiset, opiskelijat, sukututkijat, vainajien omaiset tai ketkä hyvänsä hautausmailla vierailevat henkilöt. Hanke ajoittuu vuosille 2025-2027 ja totetuspaikkoina ovat Kurun viisi hautausmaata (Tammikangas, vanha hautausmaa, sankarihautausmaa sekä Aurejärven ja Länsi-Teiskon hautausmaat.)
-80 % julkinen tuki 53.176,96 euroa.
Satafood Kehittämisyhdistys ry, RECIPE – Rural Exploitation of Culinary International Pathways across Europe
Hankkeen tarkoituksena on tehdä näkyväksi pirkanmaalaisia ruokamatkailun hyviä käytäntöjä kansainväliset matkailijat tavoittavassa muodossa ja tuottaa Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkkiä hyödyntäviä maaseudun kulinaarisia reittejä (Rural Culinary Pathways). Kansainvälinen yhteistyö toteutetaan virolaisen Rapla Partnershipin ja italialaisen LAG Campidanon kanssa. Hankkeessa kootaan yhteen maaseudun mikroyrittäjiä ja heillä käytössä olevia lähiruokaan liittyviä toimintamalleja sekä reittinäkökulmaa ajatellen soveltuvia oheispalveluja. Hankkeessa luodaan uusia avauksia, joita kehitetään muiden toimintaa benchmarkaten ja testataan kansainvälisessä yhteistyössä. Hankkeen johtoajatuksena on uudistava matkailu. Hanketta hallinnoi Satafood Kehittämisyhdistys ry, osatoteuttajana on Pirkanmaan Matkailu ry ja hankekumppanina Leader-toimintaryhmä Kantri ry. Tulokset kootaan Satafoodin ja Visit Pirkanmaan nettisivustolle ja reitit julkaistaan OutdoorActive -sivustolla sekä suomeksi että englanniksi. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2026-31.12.2027. Toteutusalue on Kantrin toiminta-alue, eli Tampereen maaseutualueet ja kehyskunnat: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.
-80% julkinen tuki 79.999,15 euroa.
Kultavadelma Oy, Kultavadelma Oy:n yritystoiminnan laajentaminen
Kultavadelma Oy hakee investointitukea yrityksen laajentamista varten. Tilausleipomon on tarkoitus laajentaa toimintansa pois kotikeittiöstä suurempiin leipomotiloihin, johon saisi samaan yhteyteen perustettua myös lounaskahvilan. Yrityksen investointitukihakemus kohdistuu tukikelpoisella alueella olevaan uuteen toimipaikkaan.
-20 % julkinen tuki 5.656 euroa.
22.9.2025 kokouksessa puolletut
Kantri ry, Varaudutaan yhdessä
Sähkökatkoihin varautuminen on osa laajempaa varautumista erilaisiin poikkeusoloihin. Muun muassa sään ääri-ilmiöt synnyttävät poikkeusoloja, ja luonnonvoimista johtuvien sähkökatkojen ennustetaan yleistyvän tulevaisuudessa – etenkin taajama-asutuksen ulkopuolella. Sähkökatkojen aikana varavirtalähde ja tiedonsaannin turvaaminen pelastaa monelta harmilta. Kantrin alueen kylissä on vahva tarve varautumiseen ja tarpeeseen vastataan valmistelemalla aggregaattien ja kyläradioiden hankinnan yhteisostoa, jossa Kantrin vastuulla on hankintojen kilpailutus sekä hankehallinnointi.
-70 % julkinen tuki 21.000 euroa.
Majaalahden kyläyhdistys ry, Majaalahden kylätalon ulkoaktiviteettien lisääminen ja festaripöytäryhmien hankinta
Hankkeella tavoitellaan Majaalahden kylätalon piha-alueen aktiviteettien lisäämistä sekä ns. festaripöytäryhmien hankintaa.
-50 % julkinen tuki 3.984,99 euroa.
Lempäälän Kylät ry, Lempäälän kylät ry:n visuaalisen ilmeen suunnittelu
Toteuttaja: Lempäälän Kylät ry on vuonna 2025 virallistettu yhdistys, jonka jäsenistö koostuu kyläyhdistysten nimeämistä vastuuhenkilöistä. Yhdistys toimii kylien yhteistyöelimenä ja edunvalvojana. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan Lempäälän Kylät ry:lle visuaalinen ilme, graafinen ohjeistus, markkinointimateriaaleja ja verkkosivut. Ensimmäiseksi toteutetaan visuaalinen ilme ja siihen liittyvät tuotokset, joita hyödynnetään verkkosivujen rakentamisessa. Talkootyönä johdetaan prosessia ja tuotetaan sisältöjä materiaaleihin.
-79,76 % julkinen tuki 6.308,21 euroa.
Taistelijan talo-palveluyhdistys ry, Luontoliikunnasta kestävä elämäntapa lapsille ja nuorille ruutuajan tilalle
Luonnossa liikkuminen lapsilla ja nuorilla on vähentynyt myös Pohjois-Kurun viidessä kylässä sekä vakituisten että kausiasukkaiden perheissä. Ruutuaika on huolestuttavasti lisääntynyt ja ylipäänsä ulkona vietetty vapaa-aika minimissä nuorisolla. Tämän epäkohdan korjaamiseksi on hanke perustettu, jotta lapset ja nuoret oppisivat luontoliikunnan jokapäiväiseksi kestäväksi elämäntavaksi jo varhain aikuisuuteen asti. Hanke edistää monipuolisesti hyvinvointia. Hanke julkaisee opetusmateriaalia youtubessa ja sosiaalisessa mediassa, jotta innostus luontoliikuntaan leviäisi myös hankealueen ulkopuolelle.
-79,93 % julkinen tuki 6.394 euroa.
RunoLehmä Oy, RunoLehmä Oy:n / Mantereen tilan naudanlihan suoramyynnin brändi-ilmeen, verkkonäkyvyyden ja asiakasviestinnän uudistus
Runolehmä Oy eli Mantereen Tila on Lempäälässä toimiva luomukarjatila, joka tuottaa ja suoramyy naudanlihaa suoraan kuluttajille ja ravintoloille tilamyymälän, verkkokaupan ja tilalla järjestettävien tapahtumien kautta. Suoramyynti on ollut osa tilan toimintaa vuodesta 2015, tilamyymälä valmistui vuonna 2021 ja verkkokauppa otettiin käyttöön vuonna 2022. Toiminta on kasvanut tasaisesti, mutta nykyinen verkkosivusto ja markkinointi-ilme eivät enää tue riittävästi asiakashankintaa tai myynnin kehittämistä. Hankkeen tavoitteena on uudistaa Mantereen Tilan brändi-ilme, verkkosivut ja markkinointimateriaalit sekä luoda yhtenäinen ja nykyaikainen visuaalinen ilme myös tilamyymälään. Hankkeen aikana tuotetaan valokuvia ja videoita, joita hyödynnetään verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja painetuissa materiaaleissa. Uudistuksen myötä tila pystyy tavoittamaan uusia asiakkaita, kasvattamaan myyntiä. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yrityksen asemaa ja luoda uusia mahdollisuuksia tilamyyntiin. Tavoitteena on laajentaa suoramyyntiä niin, että tilapuodista voisi myydä myös muiden paikallisten toimijoiden tuotteita. Brändiuudistus tuo esiin tilan keskeiset arvot – ekologisuus, eettisyys, vastuullisuus, luonnon monimuotoisuus ja regeneratiivinen viljely – ja vahvistaa siten asiakassuhteita ja alueellista ruokakulttuuria.
– Julkinen tuki 3.000 euroa (kiinteä tukimäärä).
Nimetön Oy, Ylisen alueen kehitysselvitys
Nimetön Oy selvittää uusiutuvan energian tuotantomahdollisuutta omalla tontillaan.
-Julkinen tuki 2.000 euroa (kiinteä tukimäärä).
20.8.2025 kokouksessa puolletut
Ylöjärven 4H-yhdistys ry, Hevoset tunnetaitojen opettajina
Eläimet herättävät ihmisissä monenlaisia tunteita. Eläinlajina hevosissa on jännittävä ristiriita, koska samalla ne kiinnostavat ihmisiä ja samalla herättää myös pelkoa. He-voset usein nostattavat tunteita pintaan, jolloin niitä on helpompi lähteä tutkimaan. Nuoruus ja murrosikä on vaikeaa aikaa, jolloin tunnesäätelyä haastavat nopeat muu-tokset kehossa ja mielessä. Eläinten hyödyntäminen harjoituksissa on tehokas keino harjoitella omien tunteiden tunnistamista ja säätelyä. Hankkeessa nuoret opettelevat hevosten kanssa erilaisten harjoitusten myötä tunnistamaan ja käsittelemään tuntei-taan sekä säätelemään niitä.
-80 % julkinen tuki 6.399,99 euroa.
Yhdessä yksinäisyyttä vastaan ry, Ylisellä tapahtuu
Ylisellä tapahtuu – yhteisöllisiä kohtaamisia ja uutta elämää kartanoalueelle Ylisellä tapahtuu on yleishyödyllinen kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa yhtei-söllisyyttä ja osallisuutta järjestämällä kaikille avoimia tapahtumia Ylöjärven Ylisen Kartanon alueella. Hankkeen toteuttaa Yhdessä yksinäisyyttä vastaan ry, uusi paikalli-nen yhdistys, joka haluaa tuoda hylätyksi jääneen kartanoalueen takaisin asukkaiden käyttöön ja elävöittää sitä positiivisella toiminnalla. Hankkeen aikana (20.7.2025–28.2.2026) järjestetään kahdeksan erilaista tapahtumaa, kuten puistopiknik, histo-riakierroksia, koko perheen konepäivä, Halloween, Asunnottomien yö ja joulutapah-tuma. Tapahtumat suunnitellaan erityisesti yksinäisyyttä kokevien, nuorten, ikäihmis-ten ja perheiden tarpeita ajatellen. Samalla kehitetään tapahtumien toteuttamista tukevia rakenteita, kuten viestintämateriaaleja, opasteita ja turvallisuusratkaisuja. Hankkeessa ei palkata henkilökuntaa, vaan toteutus perustuu vapaaehtoistyöhön ja alueen toimijoiden yhteistyöhön. Hankkeen odotetaan tavoittavan yli 1 400 osallistu-jaa ja synnyttävän toimivan tapahtumamallin, jota voidaan jatkossa käyttää alueen vakituisena vuosikellona. Lisäksi hanke parantaa alueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä, lisää osallisuuden mahdollisuuksia ja vahvistaa paikallista identiteettiä. Ylisen Karta-nosta tulee jälleen kuntalaisten yhteinen paikka. Hanke toteutetaan Ylöjärvellä Ylisen Kartanon alueella. Toiminta perustuu paikalliseen yhteistyöhön, vapaaehtoisuuteen ja yhteiseen haluun palauttaa kartanoalue arvoiseensa käyttöön – kohtaamisen ja hyvän mielen paikaksi kaikille.
-80 % julkinen tuki 5.400 euroa.
Talviaisten seudun kyläyhdistys r.y., Talviaisten Talon julkisivukorjaus
Hanke on osa Talviaisten Talon korjaussuunnitelmaa. Hankkeessa puretaan julkisivun lahovauriutuneet kohdat, vaihdetaan vaurioituneet eristeet, lisätään tuulensuojalevyt ja uusitaan vuorilaudat seka pohjamaalataan ulkovuori korjatulta osin. Uusitaan vaurioitunut ikkuna puusepäntyönä. hankkeella estetään rakenteiden laajempi vaurio ja valmistetaan julkisivu koko talon julkisivumaalaukseen. Tavoite on tehdä työ tänä vuonna, mutta varaudutaan hankkeen viivästyessä jatkamaan keväällä 2026. Tavoite on ensi vuonna tehdä koko suuren talon ulkomaalaus.
-50 % julkinen tuki 4.000 euroa.
Hööki Combat Sports ry, Kamppailusalin varustaminen
Hööki Combat Sports on monilajinen kamppailuseura, jossa tällä hetkellä päälajeina ovat thainyrkkeily ja lukkopaini. Seura muuttaa uusiin tiloihin elokuussa -25 Pikonlinnaan Kangasalla. Seura hankkii tilaan kehän, joka on toiminnan ja lajiharjoittelun kannalta oleellinen hankinta ja hakee tähän avustusta. Kangasalla ei ole missään kehää, vaan lähin löytyy Tampereelta. Seurassa on tällä hetkellä n.150 jäsentä, joista yli puolet ovat alle 18-vuotiaita. Nuorista useita myös kilpailee tai on kiinnostunut kilpailemisesta. Seura käynnistää syksystä uusia lasten ja nuorten ryhmiä, joten oletettavasti alle 18-vuotiaiden osuus seuran jäsenistä yhä kasvaa. Kehä myös nostaa Kangasalan kaupungin mainetta liikunta- ja harrastuskaupunkina, sillä se mahdollistaa kehälajien harrastamisen lajinomaisesti. Lisäksi sen myötä mm. kilpailuiden, leirien, valmentaja- ja tuomarikoulutusten järjestämisen Pikonlinnassa on mahdollista, joka elävöittää aluetta ja lisää sen tunnettavuutta entisestään.
-50 % julkinen tuki 4.000 euroa.
Ikäliikkujat Oy, Ikäliikkujat Oy:n käynnistystuki
Ikäliikkujat Oy on keväällä 2025 rekisteröity yritys, jonka tavoitteena on saada ikäih-miset jaksamaan arjessaan paremmin. Se aloittaa toimintansa syyskuussa 2025. Ikä-liikkujat tarjoaa netin välityksellä päivittäin uuden lyhyehkön tuolijumpan, joka pa-rantaa lihaskuntoa, tasapainoa ja jaksamista. Tavoitteena on markkinoida ympäri Suomen ja kehittää koko ajan yritystä. Jos yritys lähtee hyvin käyntiin, niin tavoit-teena on laajentua myös Ruotsiin siellä olevien kontaktien avulla.
-Julkinen tuki 7.500 euroa (kiinteä tukimäärä).
Katristeinin tasavalta, Palveluja Helvetinjärven länsipuolelle
Hanke keskittyy palveluiden järjestämiseen Helvetinjärven kansallispuiston länsipuolelle. Suunnitelmissa on majoituksen sekä matkailu- ja hyvinvointipalvelujen tarjoamista. Sijaintini on loistava juuri Kansallispuistoon kääntyvän tien risteyksessä. Lisäksi olen ollut töissä Seitsemisen luontokeskuksessa 2001-2011 ja siellä oppinut tuntemaan kansallispuistomatkailijoiden tarpeet.
-Julkinen tuki 5.000 euroa (kiinteä tukimäärä).
Lempäälän Ase, Lempäälän Ase – perustettu palvelemaan
Heinäkuussa 2025 perustettu Lempäälän Ase harjoittaa metsästyksessä, ampumaurheilussa ja reserviläistoiminnassa käytettävien ampuma-aseiden ja tarvikkeiden osto- ja myyntitoimintaa. Yritys palvelee kaikkia metsästyksen ja ampumaurheilun sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen harrastajia niin paikallisesti kuin verkon välityksellä.
-Julkinen tuki 5.000 euroa (kiinteä tukimäärä).
Sim Solutions Oy, Simulaattorimökki
Sim Solutionsin simulaattoriratkaisut tuovat urheilun ilon helpommin saavutetta-vaksi. Luomme konseptin, jossa tarjoamme laadukkaita alle 30m2 golfsimulaattorirakennuksia ja -kokonaisuuksia kuluttajien kotipihoille erityisesti taajamien ulkopuolelle sekä erilaisten yhteisöiden yhteiskäyttöön. Ratkaisut saatavilla myös muihin lajeihin.
-20 % julkinen tuki 9.600,69 euroa.
Maatalousyhtymä Haikka Juha ja Haikka Niilo, Mettäs rakennusinvestointi
Yrityksen vuokraustoiminnan laajentaminen uuteen kohteeseen, joka tarjoaa vuokratiloja, majoitusta ja muuta toimintaa sekä yksityisille että yrityksille. Rakennusinvestoinnilla peruskorjataan tilat vastaamaan rakennuksen uutta käyttötarkoitusta.
-20 % julkinen tuki 19.959 euroa.
Maatalousyhtymä Haikka Juha ja Haikka Niilo, Mettäs energiainvestointi
Yrityksen vuokraustoiminnan laajentaminen uuteen kohteeseen, joka tarjoaa vuokratiloja, majoitusta ja muuta toimintaa sekä yksityisille että yrityksille. Energiainvestoinnilla parannetaan rakennuksen energiatehokkuutta ja otetaan käyttöön uusiutuvia energianlähteitä.
-30 % julkinen tuki 21.077,40 euroa.
JO-huolto, Haukionkala
JO-Huollon liiketoiminnan laajentaminen kalastusopas palveluihin. JO-Huollon tarkoi-tus on lähteä tekemään myös kalastusopas palveluita olemassa oleville asiakkailleen sekä myös uusille asiakkaille. Kalastusopas toiminta tulee olemaan haukionkala.fi brändin alla ja JO-Huolto tulee olemaan yksi opas heidän joukossaan.
-20 % julkinen tuki 3998,74 euroa.
Vaakalintu Oy, Kalankäsittelykeksintöjen kaupallistaminen
Hankkeessa pohjustetaan kalankäsittelykeksintöjen kaupallistamista.
-Julkinen tuki 3.000 euroa (kiinteä tukimäärä).
PV funktio-naalinen eläinterapiakeskus Oy, Kehityshanke
Hankkeessa Funktionaalinen Eläinterapia Oy kehittää ja parantaa kansainvälistymis-valmiuksia. Hanke tukee yrityksen kasvua kartoittamalla mahdollisuuksia tarjota eläinten hyvinvointipalveluita myös Suomen rajojen ulkopuolella. Osana hanketta selkeytetään yrityksen liikeideaa ja ydintarjoamaa kansainvälisen kasvun näkökulmasta. Työtä tehdään kokeneen asiantuntijakonsultin tuella. Lopputuloksena syntyy kirkas ja kohdennettu konsepti kansainväliselle markkinalle. Hanke tukee myös yrityksen strategista päätöksentekoa ja resurssien kohdentamista. Se luo pohjan tule-ville investoinneille ja kansainvälisille yhteistyöavauksille.
-Julkinen tuki 3.000 euroa (kiinteä tukitaso).
Vehoniemen Automuseo Ky, Olavin kirjasto
Vehoniemen Automuseon toiminnan ja palveluiden laajentaminen auto- ja tieliikenneaiheisen kirjaston suunnittelulla. Kirjasto parantaa museon palveluita museovieraille sekä museoalan opiskelijoille ja ajoneuvoharrastajille.
-Julkinen tuki 3.000 euroa (kiinteä tukimäärä).
12.6.2025 kokouksessa puolletut
Kantri ry, Youth and Smart Villages
Kantri ry, perustettu vuonna 1997, on Tampereen seutukunnan kehittämisyhdistys, joka toimii paikallisena Leader-ryhmänä. Se kehittää maaseutualueita kahdeksassa kunnassa, joissa on yhteensä 120 000 asukasta. Kantrin tavoitteena on parantaa asukkaiden hyvinvointia ja vahvistaa maaseudun elinvoimaa nuorten näkökulmasta. Nuorten maaseudulla viihtymiseen vaikuttavat rauhallisuus, turvallisuus ja luonnonläheisyys, mutta haasteena ovat pitkät etäisyydet ja palvelujen puutteet. Hankkeessa kehitetään nuorten osallistumistapoja, tuetaan yrittäjyyttä ja edistetään kansainvälistä yhteistyötä. Leaderin Luola -kilpailun kautta nuoret voivat esittää kehitysideoita, ja valitut hankkeet toteutetaan yhdessä. Tavoitteena on lisätä nuorten vaikutusmahdollisuuksia, luoda pysyviä osallistumisrakenteita kunnissa ja tehdä maaseudusta houkutteleva asuinpaikka. Viestinnällä varmistetaan nuorten, kuntien ja järjestöjen aktiivinen mukanaolo.
-100 % julkinen tuki 54.000 euroa.
Rasti-Nokia ry, Leirikeskus ja kokoontumistila II vaihe
Rasti-Nokia ry on nokialainen suunnistuksen erityisseura. Seurassa on jäseniä noin 280, joista kolmasosa alle 16-vuotiaita. Rasti-Nokia järjestää Harjoituksia, harraste-rasteja, kansallisia kilpailuja ja seuran jäsenet osallistuvat aktiivisesti kilpailutoimin-taan. Vuonna 2021 valmistui noin 50 m2 varasto- ja huoltotilat ja noin 100 m2 ko-koontumistila. Ensimmäisten käyttökokemusten perusteella kokoontumistilat sopivat hyvin leiri- ja kokoustoimintaan kesäaikaan. Tiloja voitaisiin käyttää monipuolisem-min myös ympäri vuoden leiritoimintaan, Tyhy-tapahtumien järjestämiseen ja vaik-kapa perhejuhlien ja muiden tilaisuuksien järjestämiseen. Tätä varten on investoitava vielä vesi- ja viemärihuoltoon, jotta saadaan puhdasta juomavettä sekä rakennettua WC-tilat. Vesihuolto on tarpeellinen myös keittiön saamiseksi toimivaksi.
-50 % julkinen tuki 20 217 euroa.
Pitkäjärven Nuorisoseura r.y., Pitkäjärven Kylänlahden uimarannan kunnostus ja kehitys
Pitkäjärven nuorisoseura on kehittänyt pitkäjänteisesti kylän yhteismaalla sijaitsevaa yhteisuimarantaa. Nyt nuorisoseuran tarkoitus on tehdä nuotiopaikan yhteyteen uusi grillikatos. Lisäksi samalla parannetaan yhteisrannan viereistä veneenlaskupaikkaa ja sen venevalkamaa. Uudella katoksella ja rakenteiden parantamisella edesautetaan rannan ympärivuotista ja kestävää käyttöä. Katos tarjoaa tarpeellista suojaa ja tilan seuran tapahtumiin ja esimerkiksi melontareitin, luisteluradan ja pyöräilyreittien käyttäjille. Veneenlaskupaikan parantaminen helpottaa veneilijöiden pääsyä Längelmävedelle. Parannettu veneenlaskupaikka on myös nykyistä turvallisempi. Hankkeen tarkoitus on palvella toteutuessaan laajoja käyttäjäryhmiä paikkakuntalaisista kesä-mökkiläisiin, matkailijoihin ja yrittäjiin. Pyrkimyksenä on rakentaa katos ja remontoida veneenlaskupaikka kesän 2025 aikana. Hanke sijoittuu Oriveden Pitkäjärven ky-län “Hiedan kaupungissa” sijaitsevalle yhteisrannalle ja sen viereiselle veneenlasku-paikalle osoitteessa Pitkäjärventie 581.
-50 % julkinen tuki 3.570,50 euroa.
Karpin tila, Kanootti, sup-lauta ja saunavuokraus
Tarkoituksena on aloittaa kanootti ja sup-lautojen vuokraus Lempäälässä. Lisäksi tarkoitus olisi vuokrata samassa yhteydessä sauna + tuparakennusta asiakkaille.
-20 % julkinen tuki 3.658,80 euroa.
Ionion Energy Oy, Ionion Energy Oy
Sähkönjakeluun asiantuntijapalveluita.
-20 % julkinen tuki 17.212,49 euroa.
Karjainen Helena Marjatta, Puilla lämmitettävä hirsisauna
Rakennetaan perinteisillä menetelmillä puulämmitteinen, hirsistä koottu pihasauna. Saunan sijainti on vanhan aitan läheisyydessä rauhallisella paikalla, josta on näkymä peltoaukealle. Saunaa tarvitaan majoittujien käyttöön ympäri vuoden.
-20 % julkinen tuki 5.916,43 euroa.
Mäkelä Ronja Matilda, Keramiikkayrityksen investoinnit
Hankkeessa käynnistetään luovan alan pienyritys, joka tarjoaa keramiikkakursseja, työpajoja sekä käsintehtyjä keramiikkatuotteita sekä muita käsityötuotteita. Yrityksen toiminta palvelee eri-ikäisiä asiakkaita, jotka kaipaavat luovaa tekemistä, uuden oppimista ja arkeen iloa tuovia elämyksiä. Kurssien ja tuotteiden ohella tarjontaan kuuluu myös makrameetöitä ja tilaustöitä. Tavoitteena on kehittää liiketoimintaa niin, että se mahdollistaa oman työllistymiseni, vahvistaa alueellista käsityöosaamista ja tuo hyvinvointia alueen asukkaille sekä ympäröivien kuntien ja kaupunkien ihmisille. Hankkeen avulla panostetaan erityisesti palveluiden tuotteistamiseen, markkinointiin ja asiakashankintaan. Lisäksi pyritään luomaan ekologisesti ja taloudellisesti kestävä toimintamalli, joka tukee yrityksen kasvua ja elinvoimaa mahdollisimman pitkään. Yritystoiminta luo alueelle uusia kulttuuri- ja hyvinvointipalveluita sekä luo mahdollisuuksia yhteisölliseen tekemiseen ja oppimiseen.
-20 % julkinen tuki 2.079,37 euroa.
14.4.2025 kokouksessa puolletut
Kantri ry, Nordic Preparedness
Nordic Preparedness – kv-hankkeen tavoitteena on parantaa kylien ja paikallisyhteisöjen kriisivalmiutta ja varautumista, jotta nämä alueet voivat vastata sekä luonnollisiin, että ihmisen aiheuttamiin kriiseihin ja toipua niistä. Pohjoismaiden maaseutualueilla on yhteisiä haavoittuvuuksia, kuten ankarat sääolosuhteet, pitkät etäisyydet ja rajallinen infrastruktuuri, jotka edellyttävät räätälöityjä strategioita kriiseihin, johtamiseen ja kestävään kehitykseen. Nordic Preparedness -hanke tukee paikallista, rajat ylittävää yhteistyötä maaseutuyhteisöjen toimintakyvyn vahvistamiseksi. Tavoitteena on kartoittaa olemassa olevat resurssit ja osaaminen sekä edistää tiedon ja hyvien käytäntöjen vaihtoa leader-ryhmien, kuntien ja kylien välillä. Hanke sisältää myös opintomatkoja, koulutuksia ja konkreettisten kehittämistarpeiden selvittämistä varautumisen parantamiseksi. Hankkeen toteutusalueena on Kantrin toiminta-alue (Tampere, Ylöjärvi, Nokia, Kangasala, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Lempäälä). Kohderyhminä ovat kylät ja paikalliset yhteisöt, mutta myös kuntatoimijat ja maakunnalliset järjestöt. Kv-hankkeen lead-partner on Leader West Smaland Ruotsista ja kumppanit Kantri Ry, Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Leader Pohjois-Satakunta). Leader Ravakka, Lokalkraft Leader Åland rf, Kehittämisyhdistys Liiveri ry (Leader Liiveri), Suupohjan Kehittämisyhdistys ry (Leader Suupohja), Leader Östra SkaraborgS, Leader Linné Småland, Leader Astrid Lindgrens hembygd.
-100% julkinen tuki 45.000 euroa.
Ylöjärven 4H-yhdistys ry, Hyvää Yhdessä
Ylöjärven 4H-yhdistyksen toteuttama kaksivuotinen Hyvää Yhdessä-hanke juurruttaa nuoria kotiseudulleen, tuo yhteen nuoria ja ikäihmisiä sekä tarjoaa töitä nuorille ja virikkeitä ja hoivaa ikäihmisille. Hankkeessa nuorista kootaan toimintaryhmiä, joille tarjotaan omalla kotiseudullaan maaseutuyrittäjyyttä edistävää erilaisten kylätapah-tumien organisointiin liittyvää koulutusta ja ikäihmisten hyvinvointikoulutusta. Koulu-tusten jälkeen nuorten toimintaryhmät järjestävät kylien ikäihmisille ja muille kyläläi-sille heidän tarpeistaan lähtevää viriketoimintaa, joka tukee myös omaishoitajien ja ikäihmisten parempaa henkistä jaksamista omassa kodissa tai laitoshoidossa. Nuor-ten hyvin hallitsemat digitaaliset välineet ja ikäihmisten kotona asumista helpottavat sähköiset sovellukset tehdään tutuksi sekä nuorille että ikäihmisille. Tavoitteena on kehittää yhteistyössä uusi toimintatapa, joka ei ole ylhäältä annettu vaan sen jatku-vuus on nuorten ja ikäihmisten yhteistyön tulos. Hyvää Yhdessä-hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.
-90 % julkinen tuki 79.758 euroa.
Nokian Seudun Ampujat r.y., Riistamaaliradan päivitys elektronisiin taululaitteisiin
Riistamaaliratojen parantaminen ja päivittäminen uusiin harjoittelu- ja kilpailuvaatimuksiin.
-50 % julkinen tuki 22.564,80 euroa.
Bonus Works Oy, Säynäniemen kehitys
Haemme Säynäniemen leirintäalueen kehittämiseksi ja käynnistämiseksi investointitukea. Haemme tukea, sillä leirintäalue ei ole tällä hetkellä toimintakelpoinen.
-20 % julkinen tuki 4.711 euroa.
Maaseutupalvelut Veli-Matti Ryönä, Klapikone – puiden teko mahdollisesti työllistäen ja vuokrakone tarjolle
Turvallisen ja tehokkaan klapikoneen hankkiminen – vuokrattavaksi – polttopuiden saatavuuden parantamiseksi (tavoittena myös työllistää).
-20 % julkinen tuki 3.187,25 euroa.
Teisko-tuote, tulostuslaitteiden hankinta
Suurkuvatulostin ja A3 tulostin.
-20 % julkinen tuki 8.896 euroa.
Vähkärän koirametsä, Vähkärän koirametsä (investointi)
Hankkeessa perustetaan Pirkkalaan n. 1,5 ha kokoista aidattua alue, jonka tarkoituksena on tarjota ihmisille mahdollisuutta liikuttaa koiraansa vapaana sekä samalla myös itse nauttia luonnon tarjoamista antimista.
-20 % julkinen tuki 5.000 euroa.
Siuvo Janne, Keräävänharjakoneen hankinta
Maatalouden liitännäiselinkeinon kehittäminen sekä palveluiden laajentaminen harjakoneen konehankinnalla.
-20 % julkinen tuki 4.996 euroa.
11.3.2025 kokouksessa puolletut
Nokian kaupunki, Nokian kylähelmet
Nokian kaupungin ”Nokian kylähelmet” -hanke vahvistaa ja elävöittää Nokian kylien toimintaa aktivoimalla luontomatkailua sekä kylien omaa tapahtumatoimintaa ja yleistä turvallisuutta. Hankkeessa tuodaan esiin kylien tarjoamia mahdollisuuksia, kuten luontokohteita, kylä- ja kulttuuritaloja, tapahtumia ja paikallisia lähituotteita. Hanke tähtää paikallisten asukkaiden, yrittäjien ja vierailijoiden välisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisäämiseen sekä onnistuneiden kokemusten ja toimintatapojen vahvistamiseen digitaalisin keinoin. Hankkeen tavoitteena on luoda uusia mahdollisuuksia paikalliselle taloudelle, turvata asukkaiden elämänlaatua ja vahvistaa alueen identiteettiä. Tietous paikallisista tuotteista ja palveluista lisääntyy muun muassa verkkoalustojen kautta. Nokian kylien kokonaisturvallisuutta kehitetään yhteistyössä kylätoimijoiden ja alueen muiden hankkeiden kanssa. Nokian maaseutualueiden palvelut monipuolistuvat, hanke kehittää polkupyörä- ja luontoreittien varrella olevien kohteiden palvelumuotoilua, parantaa alueella matkailevien kokemuksia ja elämyksiä sekä lisää vierailijoiden määrää. Hanke edistää yhteistyötä kylien eri sidosryhmien välillä ja vahvistaa paikallista elinvoimaa kestävällä tavalla. Hankkeen yhteistyökumppani on Nokian Yrittäjät ry ja hanke tekee tiivistä yhteistyötä Nokian kyläyhdistysten kanssa. Hankeaika on 1.6.2025 – 31.12.2026.
-80 % julkinen tuki 67.799,06 euroa.
